sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Sunnuntaitreeni??!

Mor!

Vietän taas viihtyisää selvää viikonloppua (no eilen meni yks bisse, oli pakko) ja oon käynyt tänään sunnuntaina ja eilen lauantaina salilla. Tänään pumppasin hanskaa ja selkää isommiks tossa Lauttasaaren liikuntakeskusella. Melkein pisti vituttaan ku avainkortti ei toiminut ja piti rampata toisessa rakennuksessa sijaitsevassa respassa kolme kertaa ennen kuin homma tuli kuntoon. Lisäksi ks. kuntokeskuksen vapaapainopuolelta (eri talossa) ei saa kylmää hanavettä!

Tästä alkuhärväyksestä päästyäni aloitn maastavedolla. Antakaahan vähän tekniikkavinkkejä, tuntuu että jotain ois parannettavaa tuossa, ainakin selkää hieman suoremmaksi...?

5x5 130kg, tää tais olla toinen sarja.

Kyllähän nyt sit kelpaa syödä kun on sunnuntaina treenaamaan raahautunut! Ruokalistalla jauheliha-papu-bologneasea nam!

Tässä eilisen herkkuja

Sama syödä kahdelta lautaselta. Kanan rintaleikettä, mustaamakkaraa, salaattia ja puolukkahilloa.


Huomenna välipäivä ja ehkä kiipeilemään! Katsotaan mitä siitä tulee, kamera lähtee mukaan.

Nyt joogaan-->!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Hyvä ruoka, parempi treeni


Kasvisgratiinia ja possun ulkofileetä rintatreenin päälle.

Toivotaan että tää syömisen laatuun panostaminen näkyy voiman kasvamisena, sillä ainakaan massassa se ei näy! Paino on tippunut kuukaudessa pari kiloa 78-->76kg, mutta yllättävän hyvin ovat tulokset kuitenkin nousseet. Tänään oli vuorossa selkä- ja hauisrääkki, jossa painittiin seuraavin ottein:

Maastaveto: 4x5+7 125kg
Leuanveto: 15, 11, 9 toistoa
Keskitetty hauiskääntö: 3x8 15kg
Kulmasoutu: 3x10 60kg
Hauiskääntö scott: 3x10 30kg
Hauiskääntö vinopenkissä kp: 3x10 10kg (hapoilla jo ton scottin jälkeen)

Tästä sitten suuntasin Ylioppilasaukion Unicafeen testaamaan broileripyöryköitä ja huhhuh minkä annoksen sain eteeni kun tilasin lihat tuplana...

Jälkikäteen oli kiva huomata, että palleroissa oli hiilareita 9g ja proteiinia 8g...

Kävin eilen välipäivän lenkillä ja siitä tulikin suunniteltua rankempi. Tässä Movescount-faktaa juoksustani:

n. 10km tuli lompsittua.

No joo, nyt on aika ottaa päikkärit ja sitten koittaa vaihteeks skeittaamista!

ps. Kirjotelkaahan muutkin sonnit tänne välillä!!!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Ehrmann rahkajogurtti




Ehrmannilta tuli uusi tuote, eli Rahkajogurtti. Tässä ensiksi tuotteen ravintosisältö/100g tuotetta:
Energiaa: 58kcal
Proteiinia: 7,5g
Hiilihydraattia (sokereita): 5,0g
Rasvaa: 0,9g (joista tyydyttyneitäl 0,6g)
Kuitua <0,1g
Natriumia: 0,04g

Yhdessä pakkauksessa (250g) on siis energiaa 145kcal, proteiinia 18,75 g, hiilihydraatteja 12,5g ja rasvaa 2,25g.


Unboxing the new Ehrmann

Maultaan tämä jogurttisekoite oli minulle pettymys. Maku muistutti erittäin paljon Ehrmannin pelkkää maitorahkaa, mutta silti proteiinia oli 1,5g/100g vähemmän. Jogurttilisäys on ollut todella pieni, sillä rakenteellinen muutos löysempään suuntaan jäi vähäiseksi (video) ja raakana ei tuo sörsseli uponnut, kuten ei normaali Ehrmannkaan. Hinta on perinteisen Ehrmannin kanssa sama. Pieni O'Light-lisäys antoi tähänkin paljon miellyttävämmän maun ja koostumus muuttui jogurttimaisen pehmeäksi.

Tästä huolimatta kannan jatkossakin kaappiin Ehrmannin normaalia maitorahkaa ja mehujuomatiivisteitä.


Kävin eilen Uimastadionilla vesileikkimässä ja tässä pieni kesäloma-aiheinen pätkä.

Uimavalvojat ei tykkää yhtään, jos siellä kuvaa. Onneksi oli pieni kamera!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Sikatreeni



Tänään oli ohjelmassa jalat ja olkapäät.

Lähdin kotoa siinä yhden maissa ja otin suunnaksi Ruoholahden SATSin, sillä mulla on sinne ilmainen kokeiluviikko menossa, ja ei ole muuten mikään turha paikka! Erittäin hyvät laitteet, asialliset ryhmäliikuntaohjaajat ja siisti yleisilme. Lisäpisteet etureisipenkin ala-asennon säätövarasta sekä saunan miellyttävistä ja lauheista löylyistä.

Aloittelin treenin etukyykyllä. Latasin tankoon 95 pinnaa ja nappasin viisi sarjaa toistoilla 5, 5, 5, 5 ja 8. Tästä laahustin etureisipenkin luokse ja katkaisin pakan 60 kilogramman kohdalta. Otin 3 kympin sarjaa ja vikan sarjan jälkeen laskin painon 30 kiloon ja tein niin pitkään kuin jalat liikkuivat. Muistaakseni ne pysähtyivät 19 toiston jälkeen.

Seuraavaksi oli ensimmäisen olkapääliikeen aika. Liikkeenä oli pystypunnerrus, ja tein 52,5kg:lla sarjat 6, 6, 6, 7 ja voin taata että ei ollut kevyttä... Sitten pohkeita rääkkäämään kolmen sarjan ja 70 kilon voimalla (seisaaltaan smithissä). Tämän jäljiltä jalat olivat tärisevät, voimattomat lankut, mikä oli mulle ihan uusi tunne, sillä en ole koskaan aiemmin rääkännyt koipiani edes hetkelliseti kävelykyvyttömiksi asti.

Tästä siirryin takaisin olkapäähommiin käsipainoilla istuviltaan. Kädet olivat ekan olkapääliikkeen jälkeen jo melko muusina, mutta sain sentään tehtyä 3x8 sarjat 20kg:lla. Loppuun tein vielä kaksi sarjaa vipareita sivuille ja eteen 10 kilolla, minkä jälkeen hapotus oli tosiasia. Tein vielä kolme kahdenkympin sarjaa vatsarutistuksia 20kg lisäpainoilla jalat ilmassa.

Tästä siirryin pukkariin 10 minuutin paussille ja palkkarille ennnen Bodybalance-tunnin alkamista. En ollut aikaisemmin kokeillut mitään kevyitä ryhmäliikuntatunteja, kunnes tällä viikolla kävin jo aiemmin joogassa (tosi jees) ja tänään sitten tasapainoilemassa. Bobybalance (ja myös jooga) vaikutti todella hyvältä huoltavalta harjoittelulta aktviisesti punttisalilla käyvälle, sillä venytys- ja liikkuvuusliikkeitä oli runsaasti syvimpiä tukilihaksia unohtamatta.

Tietenkään ei ollut viisasta mennä venytystunnille heti salitreenin jälkeen, vaan ennemminkin pitää venyttelyt välipäivän tai illan toimintana, mutta tänään sattui sopivaan rakoon tuo 55-minuuttinen. Suosittelen kyllä jokaiselle vähintään yhtä ohjattua tai omatoimista venyttelytuntia viikossa. Jeesaa niin paljon liikkuvuuteen ja myös voimantuotantoon, sillä vahva lihas on myös joustava lihas (Olympiajoukkueen moninkertainen fyssari Jarmo Ahonen).


Body Balanssissa? Allekirjottaneella vielä isoja puutoksia liikkuvuudessa.

Tästä sitten 2,5h treenisessarin jälkeen kaupan kautta kotiin ja ruokaa värkkäämään. Ravintona toimi tällä kertaa kreikkalainen salaatti höystettynä paistetulla kalkkunalla raejuuston ja leipäjuuston kera tarjoiltuna.


Kalkkuna on jotenkin sitkeämpää kuin kana.


Nyt uunissa paistuu 700g liekkisiipiä, joista imetään päivän loput proteiinit ja rasvat. Aika pienillä hiilareilla on menty ihan vahingossakin, mutta energiatasot ovat pysyneet korkealla ja mikäs tässä porskuttaessa kun treenit kulkevat ja ruoka maistuu!

Tässä vielä tilannekatsausta tämänhetkisistä tuloksistani:

Penkkipunnerrus sarjat 5, 5, 5, 6, 7 70kg
Ranskalainen punnerrus sarjat 8, 8, 8 30kg
Vino penkkipunnerrus kp sarjat 10, 10, 10 22,5kg
Pushdown taljassa sarjat 10, 10, 10 60kg
Flies kp 10, 10, 10 15kg

Etukyykky sarjat 5, 5, 5, 5, 8 95kg
Etureisipenkki sarjat 10, 10, 10 60kg
Pystypunnerrus tanko sarjat 6, 6, 6, 7 52,5kg
Pohkeet seisten smith sarjat 20, 20, 20 70kg
Pystypunnerrus kp sarjat 8, 8, 8 20kg
Viparit sivulle sarjat 10, 10 10kg
Viparit eteen sarjat 14, 14 (7/käsi) 10kg

Maastaveto sarjat 5, 5, 5, 5, 7 120kg
Leuanveto lisäpaino sarjat 7, 6, 6 7kg
Keskitetty hauiskääntö sarjat 8, 8, 8 13,5kg (kp)
Kulmasoutu sarjat 10, 10, 10 55kg Selkä + Hauis
Hauis 21s tanko sarjat 21, 21, 21 25kg
Hauis vinopenkissä kp sarjat 10, 10, 10 10kg

Vatsoja tulee joka toiseen treeniin. Lisäpainorutistuksia, lisäpainokiertoja ja staattisia harjoituksia.

Kommentteja ohjelman rakenteesta? Välipäiviä pyrin pitämään 2-3 per viikko treenien välissä.

Viikonloppu meni varmaan ensimmäistä kertaa ikinä treenatessa, joten huomenna on enemmän kuin hyvä sauma pitää välipäivä ja mennä uimastadikalle polskimaan.


Bongasin tänään S-marketista uuden Ehrmannin rahkajogurtin, josta luvassa tuotearvostelu huomenna!

Nyt niitä siipiä.

-Okko

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Välipäivän villitykset

Herve!

Viikko alkoi kovalla reenirupeamalla. Maanantaina vedin ensimmäisen osan uudesta kolmijakoisesta ohjelmastani:

Selkä + Hauis =
Maastaveto 5x5
Leuanveto myötäotteella 7kg lisäpainolla 3x max
Hauiskääntö 21s (menee hapoille!!!) Video alapuolella.
Hauiskääntö hammer 3x10
Alatalja 3x10
Hauiskääntö vinopenkissä 3x10
Vatsat lisäpainoilla


Twenty Ones Bicepts Curl ERITTÄIN hapottava liike hanskareeniin.

Tiistaina paineltiin sitten salille jalka/olkapääreeni mielessä ja suoritettiin seuraavat liikkeet:

Jalat + Olkapäät:
Etukyykky 5x5
Etureisipenkki 3x10 (vikan sarjan jälkeen puolet vähemmän painoa ja niin pitkään kuin jaksoi)
Pystypunnerrus istualtaan kp 3x8
Pohkeet istualtaan 3x max
Pystypunnerrus seisaaltaan tanko 3x7
Viparit sivulle 2x10
Viparit eteen 2x10

Päälle vielä uintia, vesijuoksua, uimahyppyjä ja illalla tunti Bodypumppia(?!).


Tänään keskiviikkona oli sitten välipäivän vuoro ja eihän sitä ikiliikkuja voinut paikalleen jäädä, joten jotain oli kehitettävä. Päätettiin lähteä melomaan Helsingin Melanvilauttelijoilta vuokraamillamme kajakeilla. Huh miten sai ojentajat ja olkapäät kyytiä... Rankka laji ja paljon toistoja! Jostain syystä lonkankoukistajat eivät tykänneet lainkaan hommasta ja olivatkin ihan bugissa Seurasaaren ympärimelonnan jäljiltä.


Melankäsittelyä Seurasaaren edustalla

Iltakävelyllä löytyi leuanvetotanko kävin heilumassa siinäkin sit pikkasen.

!HEVI ON PARASTA!!!

Huomenna on sit kierron viimeisen reenin vuoro eli uhrina ovat rinta + ojentajat.

Toivotaan että jaksan päivittää blogia nyt useammin kun sain tämän vihdoinkin aloitettua!

Nostelemisiin!